2010
08.25

Heidi

2010
08.18

Halla

Halla on tilanne, jossa ilman lämpötila laskee kasvukauden aikana maanpinnan läheisyydessä pakkasen puolelle.”

Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyse tuosta sääilmiöstä, vaan rakennuksesta Kotkan perukoilla. Jussi soitteli ja kyseli, jahka olisin kiinnostunut maanantai iltana lähtemään sinne kuvaamaan. Aluksi olin epäileväinen, koska tunnen Jussin sen verran hyvin, että tiesin illan venyvän yöhön. Kaikesta huolimatta pakkasin kimpsut ja kampsut matkaan ( puolet unohtui kotiin ) ja suuntasin auton kohti Kotkaa.

Kotkassa tapasimme koko porukan voimin Amiraalin ABC:llä, jolta jatkoimme letkassa itse Hallaan. Siellä syntyi seuraavaa:

Kaiken tämän jälkeen pysähdyimme vielä Jussin, Maijun ja Anniinan kanssa kahville, jossa meininki lähti aivan lapasesta. Kiitoksia kaikille eli myös Johannalle, Eerolle, Hannalle ja Aijalle mahtavasta reissusta, otetaanpa joskus uusiksi!

2010
06.09

Mallikuvausta Porvoossa

Kuvasimme Porvoossa viime lauantaina. Mukana oli Jussi, Maiju, Krista, Janina ja Elisa. Kiitoksia vielä kaikille teille mahtavasta seurasta, meikeistä (mallit) ja kameran edessä heilumisesta! Oli aivan mahtavan hauskaa ja kuviakin syntyi!

Ajattelin pitkästä aikaa käydä läpi hieman valaisua. Käytän mallina yhtä lauantain kuvista:

Malli: Krista Mikkeli

Stylisti: Maiju Siekkinen

Kyseisessä kuvassa on käytetty Nikonin sb-800 ja sb-80dx salamoita. Salamat laukaisin Elinchromen Skyport radiolaukaisimilla ja pehmensin läpiampuvilla varjoilla. Tässä tilanteessa olisi Nikonin CLS pelittänyt vallan mainiosti, mutta radiot oli valmiiksi viritetty edelliseltä lokaatiolta niin mentiin niillä.

Kaavio:

Kuvan otin Nikon D700 kameralla ja 70-200 putkella. Aukko f4, suljinaika 1/200 ja ISO 100. Salamoiden tehot oli säädetty molemmissa 1/8. Suurella aukolla pystyin irroittamaan kohteen taustasta.

Mikäli heräsi jotain kysyttävää niin rohkeasti vain!

2010
05.09

Espoo Cup

Eli pitkä päivä alkamassa. Kuvaamista riittää 80 joukkueen verran.

2010
04.17

Otettiin tuossa muutama päivä sitten kuvia Jonista ja hänen kitarasta. Mieletön meininki oli päällä ja isossa hallissa pukkasi jo hiki kaiken tuon hyppimisen jälkeen vaikka janojuomia nautittiinkin. Hauskaa oli ja sehän kuvista välittyykin.

Tästä lähtee!

joni01s.jpg

Ensiksi vähän pompittiin.

joni02s.jpg

Sitten sammuteltiin janoa.

joni03s.jpg

Ja lopuksi otettiin vähän tukea maasta.

Sen pituinen se. The End ja silleen.

2010
03.29

Rästi juttuja

Tosiaan kuvia on nyt syntynyt jonoon saakka, mutta pikku hiljaa valmistuvat.

sini10-s.jpg

Malli: Sini Tarkkinen

Meikki: Noora Hautakangas

Stailaus: Maiju Siekkinen

2010
03.26

Logon syntymä

Arttu kertoo kuinka logo syntyi. http://arttukauranne.blogspot.com/

2010
03.25

Käykäähän kaikki liittymässä!

2010
03.19

Uusi ja pysyvä logo!

No nyt on kokeiltu yhtä sun toista ja todettu, että meikäläisestä ei ole vääntämään logoja. Onneksi pelastus saapui ja Arttu taikoi meikäläiselle aivan uskomattoman upean logon. Olen aivan myyty tuolle ja tulen sitä käyttämään kaikkialla ja kaikessa! Kiitos Arttu!

Logo:

Sitten uudistin logon mukaisesti koko rallikansion ja siellä onkin nyt nähtävissä paljon materiaalia, jota en aikaisemmin ole missään julkaissut.

Kuva logolla:

Neste Oil Ralli - Matti Rantanen
2010
03.16

Katsoin viime sunnuntaina koostetta Valkealan F-cupin osakilpailusta. Viimeisellä pätkällä näkyi hurja välähdys jonka tunnistin aiheuttamakseni. Salamat eivät kuulemma häiritse kuljettajia, mutta niiden välähdys korostuu nimenomaan videolta katsottaessa.

Strobist.com blogissa oli hauska videon pätkä, josta tuli taas mieleen tuo valkealan kilpailu ja ralliauton valaiseminen 3:lla salamalla. Teemmekö jo kuvaajina kuvien eteen liikaa vai onko tämä juuri sitä eteenpäin menemistä ja rajojen rikkomista. Salamoita on toki käytetty iät ja ajat, joten sikäli tässä ei ole mitään uutta.

Itse video: