2009
08.30

Käsisalama

Nikonin sb-käsisalamat ovat mainio keksintö ja niillä olen harjoitellut viimeaikoina valon hallintaa. Tänä iltana tuli kuvattua kaverin uutta autoa. Upea Mini, jossa vaikka mitä varustetta. Mikäs sen parempi kohde!

Kuva:

mini-edit-s.jpg
2009
08.24

Kiirettä

Olipahan viikonloppu. Lauantaina SRC ja sunnuntaina Vantaalla ajettu motocross EM-osakilpailu. Molemmissa olin paikalla kuvaamassa. Jälkimmäisestä iso kiitos Artulle. SRC:stä en aluksi ottanut sen kummemmin paineita, koska onhan sitä tullut jo monta kisaa parin vuoden aikana kuvattua. Paikanpäällä iski kuitenkin hirveä itsekritiikki ja masennus – eihän tästä tule mitään fiilis. Kotona ilme  oli kuitenkin positiivinen kun huomasi kuvien olevan kelvollisia.

Sunnuntaina suunta oli Vantaalle. Artun kanssa saatiin vain yksi liivi käyttöön ja vuorottelimme radalla. Hymyhän siinä tuli kun huomasi lajin olevan todella haastava kuvattava. Mitään paineita ei ollut, koska paikalla oltiin tällä kertaa lähinnä harjoittelemassa. Lopputulos miellytti minua kovasti vaikka pressissä tapaamamme Koivusen Vesan näyttämät kuvat meinasivat laittaa meikäläisen pykäämään myynti-ilmoitusta kalustostani.

Kuvia:

mm-motocross-430-01-s.jpg

Read More >>

2009
08.17

Race of Porvoo

Tämän vuoden “ROP” oli minulle ensimmäinen ja todisti, että odotettu 20 000 henkilön yleisömäärä ei ollut aivan hatusta tempaistu. Jokainen katsomo tai ylipäätänsä paikka, josta radalle näki oli lauantaina täynnä yleisöä. Hieman jäi harmittamaan kun ei kuvaaja partnerini Artun kanssa päästy toteuttamaan kaikkea ennalta suunniteltuja kuvauksia, mutta ne korvattiin sitten uusilla ideoilla.

Sunnuntaina sade verotti katsojia aamusta, mutta päivän mittaan sateen muututtua auringoksi löysi yleisökin tiensä radan varteen. Kaiken kaikkiaan upea tapahtuma staroineen kaikkineen.

Kuvia:

rop-negative01-2.jpg

Negativen kaveritkin pääsivät nauttimaan hurjasta kyydistä radalla.

Read More >>

2009
08.10

Rata-SM – Botniaring

Rata-SM:n toiseksi viimeinen osakilpailu kilpailtiin Botniaringillä Jurvassa. Sää oli mitä parhain ja aiheutti meille kuvaajille hieman tuskan hikeä painavia vehkeitä raahatessamme pitkin rataa.

Lauantain kisassa ehkä suurin yllätys oli jo Suomenmestaruutta varmistamassa ollut Eskelisen moottoririkko, joka antoi vielä pienen mahdollisuuden pilkahduksen Porschella ajavalle Petri Lappalaiselle. Näiden kahden herran kesken toteutimmekin varsin hauskan kuvan, joka antaa viitteitä tulevasta taistelusta kauden viimeisessä osakilpailussa Ahvenistolla. Ennen Ahvenistoa ajetaan kuitenkin vielä Race of Porvoossa, jonne etukäteistietojen mukaan odotetaan tulevan yli 20 000 ihmistä. Toivottavasti säät ovat katsojien puolella.

Kuvia lisään tapahtumasta myöhemmin, jahka saan tuon tilaamani tietokoneen rikki menneen tilalle…

madcroc.jpg
2009
08.06

Neste Oil Ralli

Jyväskylässä tuli to, pe ja la vietettyä. Mukavasti aika kului vaikka pe-la yö satoikin kaatamalla. To-la yö meni osittain venäläisten kanssa kommunikoidessa ja savolaisten kanssa grillatessa, taisivat itseasiassa olla Keiteleeltä jossen väärin muista. Keskityin enemmän rallin seuraamiseen kuin kuvaamiseen, mutta mitä nyt tälläinen valokuvaaja itselleen voi eli olihan se pakko muutama ruutu napata. Tässä yksi.